Tahdon, ikuisesti tahdon.

Sitoutua niin syvästi

että muuttuu pohjattomaksi.

Puristaa niin lujasti

että muuttuu rajattomaksi.

Rakastaa niin mielettömästi

ettei mikään enää

ole vailla merkitystä.

- Tommy Tabermann

27.8.2015 sanoimme Turun maistraatissa toisillemme "Tahdon".

Hääjuhlaa vietettiin Lehtoniemen leirikeskuksessa Laitilassa 29.8.

Suuresta surusta toipuneena

Olen ollut pitkään hiljaa. Pahoitteluni siitä.

Elämä on koetellut ja tuonut eteen vastoinkäymisiä toinen toisensa jälkeen. Maasta on kuitenkin ponnistettu ja takaisin jaloilleen päästy. Vasta nyt kykenen muistelemaan tapahtumia uudelleen ja kirjoittamaan niistä. Tapahtumista, jotka aivoni ovat jo verhonneet jonnekin hämyiseen usvaan.

Kertaan vähän, mitä menneen kesän aikana tapahtui... Sen, mitä muistan - ja miten tapahtumat muistan.

Kesken

Kesken se meni, ensimmäinen raskauteni. Varmistin nt-ultrassa havaitun löydöksen vielä Mehiläisen yksityisellä lääkäriasemalla, missä minut tutki oikein mukava, venäläistaustainen, vanhempi herra Igor. Kohdussa ei ollut enää muuta kuin sikiökalvot ja lapsivesi. Itse sikiö oli jo liuennut takaisin elimistööni... Äkisti palanneet niveloireet olivat siis merkki sikiön kuolemasta, raskaushormonien määrän muutoksesta elimistössäni, siitä ettei kaikki ollutkaan hyvin.

En enää muista kauanko jouduin elämään tietäen, että kohdussani oli enää "jätteet". Ehkä viikon. Painava tunne alavatsassa, suru. Epäusko. Tyhjyys. Tiputteluvuotoa. Olin ehtinyt suunnitella elämääni eteenpäin. Kalenteriin olin jo merkinnyt, milloin jäisin äitiyslomalle. Olin jo miettinyt joitain opintojakin äitiysloman ajaksi. Sitten kohtalo tuli ja nykäisi maton jalkojeni alta.

Operaatio

TYKS:in gynekologisella poliklinikalla minut vielä tutkittiin ja keskeytynyt keskenmeno todettiin. Lääkärintodistuksen diagnoosikohtaan oli surkuhupaisasti kirjoitettu "epätäydellinen raskauden keskeytyminen". Melko täydellistä se minun mielestäni oli, sillä raskaus oli joka tapauksessa päättynyt.

Minulle suositeltiin lääkkeellistä kohdun tyhjennystä, sillä se olisi kaavintaa luonnollisempi tapa ja rasittaisi kohdun kudoksia vähemmän. Lääkkeillä aiheutettaisiin siis synnytyksen kaltaiset supistukset, jotka ajaisivat kohtuun jääneen "raskausmateriaalin" luonnollista tietä ulos... Lääkkeellinen tyhjennys on kuulemma ehdottoman suositeltavaa silloin, jos uutta raskautta on tarkoitus yrittää. Riskiksi minulle kerrottiin, että toisinaan lääkkeellinen tyhjennys ei ihan riitä, eikä kohtu aina tyhjenekään täysin, jolloin joudutaan vielä kaapimaan.

Sain lääkkeet heti mukaani, ja ohjeistuksen miten toimia. En saisi viettää seuraavaa vuorokautta yksin. Tarvitsisin aikuisen rinnalleni siltä varalta, että jokin meneekin pieleen tai etten kestäkään kipua... Minulle määrättiin myös vahvat kipulääkkeet ja ohjeistettiin, miten niitä tulee ottaa jo ennen supistuksia aiheuttavan lääkkeen ottamista sekä aina tietyin väliajoin tai kivun käydessä sietämättömäksi.

Minua pelotti. Ostin itse itselleni 20 ruusua, koska koin tarvitsevani niitä.
Parane pian, minä.  

Kotona otin kipulääkkeet ja odotin suositellun ajan niiden vaikutusta. Sitten ensimmäiset supisteluja aiheuttavat lääkkeet. Ja toinen satsi. Useita tunteja sain odottaa, ennen kuin alkoi tapahtua. Ja kyllä sitten tapahtuikin!

Vaikersin kivusta. Ääneen ulisin ja pyysin kipua loppumaan. Supistukset olivat kovat ja kivuliaat. Supistusten aikana yritin hengittää niin kuin olen nähnyt televisiossa synnytysvalmennuksissa opetettavan. Tsih-tsih-tsih-tshiiii... Koko ajan pissatti. Ravasin sohvan ja vessan väliä sen minkä kivulta kykenin, ja pöntöllä supistusten yllättäessä "synnytin" viemäriverkostoon verta, hyytymiä, kalvoja - kaikenlaisia totkoja, jotka tuntuivat synnytyskanavan läpi työntyessään viileiltä ja limaisilta möykyiltä. Ihmettelin, miten paljon sitä tavaraa voikaan tulla, kun itse sikiötä ei enää joukossa ole...

Kestiköhän se kaikkiaan 18 tuntia. Vai 20. Tai 22. En muista. Koko illan ja yön kierin tuskissani, rajujen supistusten vallassa. Puuskutin ja vaikersin. Kipu vei voimat. Alkoi tuntua, etten oikeasti jaksa enää.
Seuraavan päivän vietin kotona nukkuen ja keräten voimia, mutta sitten olikin jo aika palata takaisin normaalin arkeen. Kaiken tuon kokemuksen vuoksi sain vain yhden sairaslomapäivän!

Töissä pyysin, ettei puhuttaisi. Oltaisiin kuin ei oltaiskaan.
Työpöydälleni tuotiin hiljaa tämä:

Toinen operaatio

En taaskaan muista montako päivää ehti kulua, hieman alle tai hieman yli viikon kenties, kun yhtäkkiä kesken työpäivän alavatsassani räjähti kipu. Kuljin kaksinkerroin vessaan, ja veren määrä pelästytti. Kohtu supisteli rajusti, ja taas "synnytin" puolikkaan nyrkin kokoisia möykkyjä vessanpyttyyn. Pidin seinistä kiinni ja toivoin, etten pyörry.

Mieheni oli toisella paikkakunnalla töissä, eikä kyennyt rientämään avuksi. Työkaverien ystävällisellä avustuksella ja huolenpidolla pääsin kotiin, ja he avuliaina ulkoiluttivat koirani, jotta minä voisin tarpeen vaatiessa lähteä kiireellä sairaalaan.

Ja kyllä se tarve vaati. Voimakkaat supistukset alkoivat viedä heikkoon kuntoon nopeasti, joten soitin ensin sairaalaan ja kerroin tulevani, sitten soitin taksin ja lähdin.

Enpä ole koskaan ennen ollut niin hitaan taksikuskin kyydissä!
"Sinulla taitaa olla kipuja...?" taksikuski totesi istahtaessani voihkien autoon ja pyytäessäni kuskia ajamaan suorinta tietä TYKS:iin. Silti, hädästäni huolimatta, hän ajeli 80:n alueella 70km/h, ilman minkään maailman kiirettä.

Sairaalan odotusaula oli tyhjä. Seisoin siinä viimeisillä voimillani kaksinkerroin, vatsaa pidellen, ja puuskutin. Ei ketään missään. Lopulta ohi kiiruhtava hoitaja sai kuulla ärähdykseni "Voisiko JOKU tulla ottamaan minut vastaan?!" - ja sen jälkeen alkoikin tapahtua. Minut ohjattiin odotusaulan sairaalavuoteelle makaamaan, tuotiin lämpöpakkaus vatsan päälle helpottamaan kipua, eikä aikaakaan kun minut jo kärrättiin osastolle sisään...

Gynekologisessa tutkimuksessa todettiin, ettei lääkkeellinen tyhjennys ollut toiminut eikä kohtu ollut tyhjentynyt kokonaan. Sikiöpussi oli vasta tulemaisillaan ulos. En tiedä mitä ne kaikki aiemmin "synnyttämäni" möykyt olivat olleet, kun sikiöpussikin oli vielä tulematta! Minut määrättiin imukaavintaan, joka tehtäisiin kevyessä nukutuksessa eli ns. humautuksessa. Imukaavinnassa jonkin sortin "imuri" viedään kohtuun ja raskausmateriaalit imetään kohdusta pois. Minua lohdutettiin, että operaation pitäisi kohdallani olla erityisen helppo sikäli, että sikiöpussi on jo valmiiksi kohdun suulla odottamassa ja se saadaan varmasti helposti imaistua pois ilman, että kohtua joudutaan kovin ronkkimaan.

Minut vietiin huoneeseen ja käteeni laitettiin tippa. Kipulääkettä ja kahta antibioottia suoraan suoneen.
Menneitä muistellessani ja tajutessani, millaisten vastoinkäymisten tietä olenkaan kulkenut, aloin jo pelätä pahinta:

Jääkylmässä leikkaussalissa, pylly paljaana ja jalat haralleen sidottuina, minulta lopulta vietiin taju.
Ja seuraavaksi havahduin siihen, kun joku hieroi voimakkaasti olkapäätäni ja sanoi, että olisi aika heräillä. Sen verran sain silmiä auki, että tajusin makaavani vielä leikkaussalin pöydällä. Nostin päätäni, ja samantien minut siirrettiin sairaalavuoteelle - missä uinahdin taas täyteen pimeyteen...

Heräilin, nukahdin, heräilin, nukahdin...

Oli jo ilta, kun viimein heräsin. Iltapala oli tarjoiltu, ja se oli minulta mennyt ohi. Eivät olleet edes jättäneet iltapalaa viereen pöydälle odottamaan, että saisin syödä herättyäni. Olin syönyt viimeksi...jouduin oikein laskemaan...edellisenä päivänä! Aamulla olin töissä hörpännyt vain pari kuppia kahvia, kuten aina työaamuisin, ja ennen lounastaukoa minut jo kiidätettiinkin kotiin, ja siitä sairaalaan. Syömättä jouduin odottamaan kaavintaa, ja sitten olikin jo ilta. Ja minä ruuatta. Nälkäisenä nukuin seuraavan yön ja aamulla sain mielestäni odottaa aivan liian pitkään aamupalan tarjoilua.

Kaavinnasta toivuin fyysisesti hyvin - mitä nyt jälkivuoto kesti kuukauden. Soitin hädissäni sairaalaankin varmistellakseni, onko niin pitkä vuoto normaalia. Kyllä se kuulemma on normaalia silloin, kun raskaus on ehtinyt kestää niinkin pitkään. Elimistössä on tuolloin niin paljon raskaushormonia, että hormonitason laskeminen kestää ja jälkivuotoa voi olla kaavinnasta aina seuraaviin kuukautisiin asti. Niin kävi minullakin. Vasta ensimmäisten kuukautisten jälkeen vuoto vihdoin tyrehtyi. Henkinen toipuminen pääsi alkamaan vasta sen jälkeen, pikkuhiljaa. 

 

Nyt

Tuosta kaikesta on nyt kulunut neljä kuukautta. Ne ovat jo kaukaisia muistoja. Kipeitä, mutta kaukaisia.
Vasta nyt kykenen mielessäni palaamaan tuohon aikaan ja muistelemaan, miten kaikki tapahtui ja miltä kaikki tuntui.

Olen käynyt reumatologilla keskustelemassa tilanteestani ja yllättävästä keskenmenosta, joka tapahtui aivan raskauden 1. ja 2. kolmanneksen rajalla. Minut määrättiin samantien fosfolipidivasta-ainetesteihin, ja moniin muihin testeihin. Nauroinkin, että minusta otetaan kaikki mahdolliset kokeet pierun koostumusta myöden. Hyvä niin. Tulokset olivat hyvät: Edelleenkään minulla ei ole reumatekijää veressä, eivätkä tumavasta-aineet eikä fosfolipidivasta-aineet ole koholla. Kaiken pitäisi olla hyvin. Seuraavaa raskautta voi huoletta alkaa yrittää.

Huoletta.

HUOLETTA?!

Näistä kokemuksista, raskauspahoinvoinnista ja keskenmenosta, jäi sen verran pimeitä varjoja mielen sopukoihin, etten ole enää lainkaan varma, haluanko enää yrittää...

Keskeneräistä...

Pakko on vielä jatkaa pohdintaa...

Eilisessä ultraäänitutkimuksessa lääkäri tutki kohtua ehkä noin 15 sekunnin ajan. Käytännössä tuikkasi ultrasauvan sisään, pyöräytti kerran, ja totesi että tyhjä on. Kuviin piirtyi vain kohdun alaosa.
Se alaosa, joka oli tyhjä myös silloin ensimmäisessä ultrassa raskausviikoilla 7+2.

Huomautin lääkärille, että sikiö löytyi viimeksi aivan kohdun viimeisimmästä kärjestä, mutta lääkäri tyrmäsi vain tylysti: "Tyhjä se on!"

Tässä kuva todisteeksi.

Vasemmalla rv:lla 7+2 otettu kuva, jossa näkyi noin 5mm pitkä sikiö. Koon puolesta sikiö vastasi raskausviikkoja 6+1. Sydänäänet kuului. Kuten näette (koko kohdun kuva pienenä vasemmassa alakulmassa), kohtu on kuvattu pitkittäissuunnassa niin, että viimeisinkin kärki näkyy.

Oikealla rv:lla 13+1 otettu kuva, joka on poikkileikkaus VAIN kohdun alaosasta. Tuosta leveästä kohdasta, joka aiemmassakin ultrassa oli tyhjä... Kohtua ei kuvattu kärkeen asti, vaikka lääkärille huomautin sikiön siellä sijainneen viimeksi.

Nyt mietityttää, pitäisikö rv:lla 13+1 (tai 12+0) sikiön täyttää koko kohtu jo sen verran, että pitkän kohdun takimmaiseen peränurkkaan kiinnittynyt sikiö näkyisi kohdun alaosaan asti?? Minä laskeskelin silmämääräisesti ultraäänikuvia mittaillessani, että noin 5-senttinen sikiö yltäisi kohdun perältä vain kohdun puoliväliin asti ja alaosa olisi yhä tyhjä.

Voisiko olla käynyt niin, että kohdun taka-/yläosassa sijaitseva sikiö on jäänyt huomaamatta?
Olisiko sikiön sydänäänien pitänyt kuulua, vai oliko lääkärillä edes kaiuttimet päällä?
Voisiko niukka vuoto olla harmitonta tihkua, jota on noin viidesosassa raskauksia?
Entä niveloireeni, liittyvätkö ne mitenkään raskauteen tai sen keskeytymiseen?

Surun päivä: ovum abort

Tämä viikko alkoi ikävissä merkeissä, kun maanantaina aloin uudestaan tihkua niukkaa ruskeaa vuotoa. Tiistaina vuotoa ei juurikaan tullut, mutta keskiviikkona taas hieman runsaammin, ja selkeitä kalvoja sekä verihyytymiä. Keskiviikkona alkoi myös hiipiä kuukautiskipuja muistuttavat säryt alavatsaan. Olin hyvilläni, että torstaina olisi ultraäänitutkimus ja pääsisimme varmistamaan kaiken olevan kunnossa.

Eilen se sitten oli, se kovasti odotettu NT-ultraäänitutkimus. Odotimme näkevämme pienen ihmisen näköisen sikiön, käsineen, jalkoineen ja silmineen... Mutta mitään ei näkynyt. Vain tyhjä sikiöpussi.
Sydän valahti vatsalaukkuun.
Kaikki oli nyt ohi.

Suru valtasi mielen. Keho tuntui tyhjältä.
Yhden ainokaisen päivän sain sairaslomaa, ja se menikin itkiessä. Kyyneleitä tuntui riittävän loputtomiin...

Itkun lomassa kertasin asioita mielessäni ja koitin järkeistää tapahtumia:

Kävin raskausviikolla 7+2 ensimmäisessä uä-tutkimuksessa, koska olin aiemmin tihkunut ihan pieniä määriä ruskeaa verta. Tuolloin sikiö todettiin odotettua pienemmäksi, vastasi kooltaan rv 6+1. Sydänäänet kuuluivat. Lääkäri "varoitteli" toteamalla, että nyt vain odotellaan ja katsotaan....Onko sikiön kasvu jostain syystä häiriintynyt ja meneekö raskaus kesken, vai onko hedelmöitys tapahtunut viikon oletettua myöhemmin. Lääkäri kertoili myös konsteja, jolla raskautuminen voi tapahtua keskenmenon jälkeen nopeammin - sikäli kun tästä keskenmeno tulisi. Sillä hetkellä se tuntui pelottelulta. Niin sanoi neuvolan tätikin myöhemmin, että turhaa pelottelua. Mutta asiantunteva lääkäri näkikin jotain, ja varoitteli...

Uuden lasketun ajan saatuani (siirtyi marraskuun 25. päivästä joulukuun 3. päivään) laskin kalenterista, että mikäli oikeasti olisin hedelmöittynyt 8 päivää myöhemmin kuin kierron perusteella voidaan olettaa, mulla olisi ekat raskausoireet ilmenneet jo ennen hedelmöitystä...!

Reilu viikko sitten mun ympärivuorokautinen pahoinvointi loppui, ja samaan aikaan reumaoireet tekivät yllättäen paluutaan. Reuma äityi suorastaan pahaksi. Pitkästä aikaa kärsin pahoista yö- ja leposäryistä, sormet ja ranteet turposivat, kyynärnivelet eivät enää oienneet täysin ja oikeaan polveen pullahti bakerin kysta vihoittelemaan.

Mulle oli aiemmin reumahoitojen yhteydessä korostettu useampaan otteeseen, että reuma on yleensä raskauden aikana oireeton, ilmeisesti raskaushormonin ansiosta, ja synnytyksen jälkeen oireet palaavat.
Pelkäsin, että pahentunut reuma oli merkki raskaushormonin puutteesta.....ja olihan se.

Nyt keskenmenoon ja reumaan liittyen lääkäri kysyi, onko minulta tutkittu fosfolipidi- ja ENA-vasta-aineet. Ei ole. En ainakaan tiedä että olisi. Koskaan sellaisista kuullutkaan...

Luin fosfolipidivasta-aineista, joita löydetään mm. osalta nivelreumapotilaista:
Vasta-aineen omaavilla ensimmäisen raskauden keskenmenoriski on 30%. Toisessa raskaudessa myös 30%. Kahden keskenmenon jälkeen riski on 70%.
Fosfolipidivasta-aineet aiheuttavat veren epänormaalia hyytymistä ja verihytymiä (veritulppia raajoihin), sekä sikiön kasvun hidastumista, keskenmenoja ja loppuraskaudessa yllättäviä sikiökuolemia.
Keskenmenot tapahtuvat yleensä raskauden ensimmäisen kolmanneksen aivan lopulla tai toisella kolmanneksella, mikä on epätyypillistä ns. normaalille keskenmenolle.

Yhteenvetona laskeskelin, että mullahan todettiin odotettua pienempi sikiö, joka saattoi johtua sen kasvuhäiriöstä. Kalvoja vuosin rv 13+0 ja keskenmeno todettiin, rv 13+1, eli juuri toisen raskauskolmanneksen alussa. Pelottavasti oireet viittaavat näihin vasta-aineisiin.

Kaiken lisäksi, nyt kun keskenmeno todettiin, tuntuu kuin reumaoireet olisivat alkaneet hieman helpottaa!
Yrittikö kehoni reumaoireiden avulla kertoa, että raskaus on keskeytymässä?
Ja nyt kun viesti on mennyt perille, hätähuudot hiljentyvät...

Nyt edessä on kohdun lääkkeellinen tyhjennys, johon odotan ajanvarausta, sekä vasta-ainekokeet, jotka aion vaatimalla vaatia...
Jos tämä viikko alkoikin ikävissä merkeissä, päättyy se vielä ikävämmissä merkeissä. :(

Hyviä ja huonoja uutisia

Tänään raskautta on takana 10+1. Ensimmäisen raskauskolmanneksen täyttyminen alkaa siis häämöttää...

11. raskausviikolla sikiö painaa 2,5 - 4 grammaa, ja sen pituus on nelisen senttiä. Enää ei puhuta alkiosta vaan sikiöstä, sillä rakenteet ovat kehittyneet nyt paikoilleen.
http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-11/

Huonot uutiset ensin

Aina kysytään, haluatko hyvät vai huonot uutiset ensin, ja useimmat haluavat kuulla ne huonot ensin.
Kävin eilen kymmenennelle raskausviikolle kuuluvissa laboratoriokokeissa, ja tänään äitiysneuvolasta hoitaja soitti: Minulla on pissatulehdus ja neuvolalääkäri on määrännyt minulle antibiootit.
Kyseisten antibioottien on todettu olevan turvallisia raskauden aikana, mutta silti minulla on vähän epäileväinen olo. Mitä JOS... Mutta pakko tuo lääkekuuri on syödä, vaikkei haluaisi.

Uusi upea olo

Niihin hyviin uutisiin! Pahoinvointi on alkanut merkittävästi hellittää viime päivien aikana. Enää tulee hetkittäisiä pahan olon äälähdyksiä samaan tapaan kuin pahoinvoinnin alkaessa, mutta jatkuva etominen ja krapulainen olo vaikuttaisi olevan historiaa. Tietyt asiat tekevät edelleen pahaa, mutta eivät ehkä aivan yhtä rajusti kuin aiemmin, ja toisaalta hetkittäin olo on jopa loistava!

Olon parannuttua ei ole tarvinnut enää syödäkään niin usein. Jatkuvan napostelun jäätyä pois tuntuu olo kevyemmältä ja "hoikemmalta". Vielä kun saisin vieroitettua itseni sokerisista riisivälipaloista, muroista yms., joita tuli mussutettua aamusta iltaan pahoinvoinnin ollessa pahimmillaan. Liiallinen sokeri kun ei tee sikiölle hyvää...

Uudet upeat muodot, uusi upea tyyli

Vanhat vaatteeni eivät ole enää hyvän aikaa mahtuneet päälle. Jo muutama viikko sitten siivosin vaatekaapeista kaikki koon 36 vaatteet isoon pahvilaatikkoon ja jemmasin odottamaan aikaa seuraavaa. Tilalle shoppailin H&M:n ja Seppälän verkkokaupoista koon 40 ja 42 mekkoja sekä tunikoita, joissa väljä leikkaus antaa tilaa kasvavalle vatsalle. Eikä tuollainen koon 40 mekko ole tällä hetkellä yhtään liian iso! Alkuraskaus on tuonut tullessaan useamman kilon.

Yhdetkään farkut eivät enää mahdu päälle - siinä oikeastaan syy, miksi minusta, vannoutuneesta farkkuilijasta, tuli mekkokansalainen. Taloudellisempaa tässä kohtaa ostaa mekkoja, joita voi käyttää kesällä hellemekkoina ja hyvin vielä kevät- sekä syysaikaankin jonkin neuleen sekä paksumpien sukkien kanssa. Mekoissa on raskautta ajatellen myös kasvunvaraa vatsalle, toisin kuin farkuissa tai housuissa ylipäänsä.

Osa takeista jää 10cm edestä auki, osa näyttää makkarankuorilta. Koitan kuitenkin pärjäillä niillä, jotka vielä päälleni saan mahtumaan. Josko vasta joskus kesäöiden viiletessä arvioisin takintarvettani uudelleen ja tekisin mahdolliset pakottavat hankinnat. Turhia ostoksia haluan nyt välttää...

Naiselliset muotoni pursuavat myös rintaliiveistä. Niitä on kohta pakko mennä shoppailemaan.

Netistä löytyi kohtuuhintaan stay up -mallin tukisukkia, jotka on mukava vaihtoehto vyötäröltä kiristäville sukkahousuille. Silikoniraidat tosin aiheuttavat hieman ihoärsytystä, joten viikonloppuisin ja iltaisin kotona ei sukkia tule pidettyä - ainakaan, jos ja kun vietän vapaa-aikaani sohvalla makoillen.

Tässä töissä lounastauolla napattu tyylikäs peiliselfie todistusaineistoksi, että minusta tosiaan on tullut mekkokansalainen - oikein KUKKAmekkokansalainen - tukisukkia ja balleriinatossuja myöden. Ja rotsi ei yllä lähellekään kiinni. :)

Kaikki liittyy kaikkeen?

Istumatyö ja istuskelu ylipäänsä on tuonut ilmoille uuden oireen. Häntäluuni kipeytyy! Tuntuu kuin häntäluu venyisi ja painuisi kaksinkerroin. Aivan kuin välilevy häntäluun alueelta pullistuisi. Istuminen alkaa hyvin nopeasti olla tuskallista, ja ylösnouseminen vielä tuskallisempaa.
Olen miettinyt, onko nämä alkavia liitoskipuja.

Raskaus ei ole sairaus

Joka paikassa törmää muistutukseen, ettei raskaus ole sairaus. Eikä se sitä tosiaan olekaan.
Tässä minun tähänastisia kokemuksiani ja ajatuksiani asiaan liittyen:


Kärsin väsymyksestä ja unen puutteesta. Yöt nukun tavallista huonommin. Nykyään käyn kerran tai kaksi yön aikana pissalla, ja pissareissuista huolimatta tunnen lähes koko yön ajan orastavaa virtsaamisentarvetta. Aamuyöstä uni hälvenee pissahädän voimistuessa, mutta sinnittelen herätyskellon soimiseen asti väkisin, sillä kolmatta kertaa ei viitsisi nousta. Kierin siis aamuyön pissahädässäni, hädin tuskin torkkuen. Yön aikana rinnat ovat aremmat kuin päivällä, joten kääntyillessä ja vatsallaan ollessa pitää tissit asetella jotenkin mukavasti.

Aamulla ensitöikseni haparoin yöpöydältä tuubiin pakatun hedelmäsosevälipalan. Korkki auki ja siemaus kerrallaan sosetta naamariin, posken ollessa vielä tyynyllä. Vasta tämän "esiaamiaisen" jälkeen uskaltaa varovasti nousta ja toivoa, ettei pahoinvointi yllätä.

Mutta kyllä se pahoinvointi yllättää. Viimeistään ulkona koirien kanssa. Jostain syystä jo pelkkä tieto siitä, että selkäni takana oleva koirani kakkaa (juu, siinä tilanteessa minun on vain pakko kääntää selkä koiralle ja tuijotella ihan muualle), saa minut yökkimään voimakkaasti. Ja yleensä tässä kohtaa ne hetki sitten nautiskellut soseet siirtyvät vatsalaukustani katukiveykselle. Yökkien ja yskien kierrän korttelin ympäri ja kiitän aikaista aamua siitä, ettei kovinkaan moni naapuri ole näkemässä... Voipuneena kotiin, hetken istahdus sohvalla ja mietintä, mitä seuraavaksi uskaltaisi suuhunsa laittaa.

Töissä pahoinvointi on pääsääntöisesti pysynyt poissa. Mutta väsynyt, puolikuntoinen ja aavistuksen krapulainen olo on koko ajan. Jotkin hajut saattavat yllättäen tehdä todella pahaa ja yleisessä vessassa käyminen on aina yhtä vastenmielistä. Mutta pahoinvointikohtaukset saan pysymään aisoissa napostelemalla jotain pitkin päivää. Parin tunnin välein on syötävä jotain. Viinirypäleitä, välipalakeksejä, maitoa, väliin lounas, omena, viili...
Vatsa tuntuu jatkuvasti täydeltä ja ähkyiseltä - osittain siitäkin syystä, että raskaana ruoansulatus hidastuu ja ruoka viipyilee vatsassa hieman tavallista kauemmin.

Päivät menee syödessä ja voidessa pahoin. Jos en mieti pahaa oloani, mietin mitä seuraavaksi söisin. Kumpaankin alkaa kyllästyä. Ja yhtäkkiä syötävien vaihtoehtojen vähyys alkaa tympiä:

• Maitotuotteita (maito, viili, jugurtti)
• Hedelmiä muodossa tai toisessa (tuoremehu, soseet, tuoreet hedelmät)
• Viljatuotteita (puuro, murot, leipä, keksit, pasta)
• ...ja lounaalla kasviksia sekä jotain lihaa tai kalaa.

Alkaa tosissaan tuntua siltä, että näitä samojako tässä pitää koko ajan mussuttaa?
Tämä on oikeasti mulle vaikeaa, sillä ennen raskautta olen ollut todella pieniruokainen. Hyvä jos on päivittäin ylipäänsä tullut syötyä. Syöminen on mulle "pakkopullaa", jota pitää tehdä pysyäkseen hengissä. Ja nyt tätä pakkopullaa pitää harrastaa jatkuvasti, joka päivä ja monta kertaa päivässä. Terveellisestikin vielä!

Kotimatkalla tai viimeistään töiden jälkeen kaupassa käydessä iskee pahoinvointi taas tosissaan. Matkapahoinvointi on herkässä muutenkin, ja työpäivän jälkeen elimistö lunastaa itselleen "luvan" voida huonosti. Sohva kutsuu. Yökittää. Mutta syödäkin pitäisi - taas.

Pienestä pitäen elimistö ja pääkoppa on totutettu siihen, että kun oksentaa, on sairas. Oksentamisen jälkeen jäädään koulusta/töistä pois, mennään vuoteeseen lepäämään ja koitetaan parantua. Oksentaminen vie voimat. Se nostaa hien pintaan, kyyneleet silmiin, rään nenään. Kädet tärisevät ja jalat eivät meinaa kantaa. Mutta nyt pitäisikin oksentamisen jälkeen vain pyyhkiä suupielet, hymyillä ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?! Raskaushan ei ole sairaus... Olen miettinyt, miten ihmiset selviytyvät töistään? Kaupan kassat, liukuhihnatöissä olevat, opettajat, toimistovirkailijat. Kaikki eivät ole kanssani samanlaisessa "onnellisessa asemassa", että voi istuskella yksikseen omassa työpisteessään, käväistä kahvihuoneessa syömässä kun siltä tuntuu, käydä vessassa aina tarpeen tullen, sulkea silmät pahoinvoinnin iskiessä jne.

Raskaus on ainakin toistaiseksi ollut mulle jatkuvaa pissaamisen, syömisen, pahoinvoinnin ja väsymyksen/nukkumisen vaihtelua. Koko ajan on menossa jokin näistä.
Heikottaa ja alkaa etoa. Pitää syödä. Ihan hetkeksi pahoinvointi hellittää, kun saan ensimmäiset suupalat ruokaa. Vatsan täyttyessä alkaa taas etoa. Pitää keskittyä, että ruoka pysyisi sisällä. Suljen silmät ja hengittelen. Sitten pitääkin käydä pissalla ja laittaa pitkäkseen, jotta massu saa rauhoittua. Jalat nostan ylös, koska niitä kivistää. Kohta on taas pissahätä. Levon jälkeen noustuani ylös ja käytyäni liikekannalla (asunnon toisessa päässä veskissä) huomaan, miten heikotus alkaa taas tulla. Pitää siis miettiä mitä seuraavaksi söisin...

Jos raskaus ei olekaan sairaus, niin pirun paha krapula se kyllä on!

Näimme sinut ensimmäisen kerran

Perjantai oli vaiherikas päivä.
Olin ottanut töistä vapaata neuvola- ja lääkärikäyntiä varten, mutta aikaiselta herätykseltä ei silti vältytty. Neuvolaan oli varattu aika jo klo 8.15. Aamu alkoi normaaleilla aamurutiineilla, höystettynä marjapirtelönmakuisella oksennuksella, jonka lurautin lähimetsikön männyn juureen koiria ulkoiluttaessani. Siinä lensi kaaressa Mehukatin mustikka-mansikkasose sekä lasillinen maitoa, sulassa sovussa sekaisin. Ja siitä se jatkuva pahoinvointi sitten alkoikin. Yökkäilyä, kyökkäilyä ja satunnaisia oksennuksia pitkin päivää koko viikonlopun ajan...

Ensimmäinen neuvolakäynti oli rutiinijuttu. Käytiin läpi taustoja, sairauksia, elintapoja, tarkistettiin paino ja kirjoitettiin mulle oma neuvolakortti. Varattiin aika verikokeille ja nt-ultraan. Kotiinviemisiksi saimme pinon monisteita sekä kaksi raskaudesta kertovaa kirjaa. Jos jotain uutta opin, niin sen, että rooibos-teetä ja yrttijuomia ei suositella juotavaksi ollenkaan raskauden aikana keskenmenoriskin vuoksi. Se tuli mulle yllärinä!

Varhaisraskauden ultraäänitutkimuksen teetin Varsinais-Suomen Lääkäripalvelussa Kaarinassa. Nopean googlailun perusteella paikka on Turun alueen edullisin ja erittäin pidetty. Myös ystäväni oli käynyt tutkimuksissa siellä, ja tiesi kehua paikan huipputasoista välineistöä sekä lääkärin perusteellista työskentelyä. Odotustila oli kohtuullisen viihtyisä. Ainoastaan pöydällä auringonpaisteessa seisova vesikannu puistatti, enkä olisi ottanut siitä kulaustakaan, vaikka kuinka janoinen olisin ollut... Pitkään emme joutuneet odottelemaan, kun lääkäri jo kutsui vastaanottohuoneeseensa.

Tutkimus suoritettiin sisäkautta, jotta vatsalihakset ja vatsanpeitteet eivät haittaa ultraäänen kulkua. Näin kohdusta saadaan piirtymään mahdollisimman yksityiskohtainen kuva.
"Nestepussi täällä ainakin selvästi on...", totesi lääkäri heti saatuaan kohdun kuviin.
Lääkäri etsi ja haki, pyöritti ja käänsi, mutta kuvaruudulle piirtyvä kohtu näytti kaikesta huolimatta ammottavan tyhjyyttään. Vain hienoisia kalvojen rämmäleitä näkyi, muuten paikka näytti asumattomalta. Lääkäri totesikin, että on tainnut olla tuulimunaraskaus. Samalla kun hän selvitti, mikä ja millainen tuulimunaraskaus on ja miksi se tapahtuu, kävi hän vielä seikkaperäisesti kohtua sentti sentiltä läpi. Taaksepäin kallistuva kohtu jatkui ylös- ja taaksepäin pitkänä kapeana "kärkenä", ja lopulta aivan sieltä kärjen viimeisimmästä nurkasta näytti jotain löytyvän!

Siellä se oli. Pienenpieni, noin 5mm pitkä sikiö, jonka sydän läpätti tasaisesti. Pikkiriikkinen toukka, jonka olemassaolo on alkanut aiheuttaa minulle yhtä ja toista vaivaa...
 Yllättäen sikiö olikin pienempi, kuin raskausviikot 7 + 2 olisivat antaneet odottaa. Kokonsa puolesta se vastasi raskausviikkoja 6 + 1, ja näin ollen laskettu aika siirtyisi viikolla joulukuun 3. päivään. Lääkäri totesi, että joko ovulaatio on ollut kuukautiskierrossa noin viikon oletettua myöhemmin tai sitten jostain syystä sikiö ei ole kasvanut sitä tahtia kuin sen olisi pitänyt... Ensimmäinen vaihtoehto on ihan normaali ja täysin harmiton, jälkimmäinen ei niinkään. Mikäli sikiön kehitys on jostain syystä häiriintynyt, keskenmenon todennäköisyys on ilmeinen. Koska syke kuitenkin jumpsutti, pidän mieleni positiivisena ja uskon, että kaikki on ihan hyvin. Eiköhän se pirpana siitä ota ja kasva! :)

Siinä se on. Pienenpieni peränurkan piilottelija.

Seuraavaksi on edessä soitto neuvolaan:
Siirretäänkö viikolle 10 kaavailtujen verikokeiden sekä viikolle 12 ajoitetun nt-ultran ajanvarauksia? Käynkö viikon tai kahden päästä kontrolliultrassa tarkistuttamassa, onko sikiö kasvanut viikossa-kahdessa sen, mitä pitäisi, ja oliko tosiaan ovulaatio ollut viikon myöhässä?

Neuvolantäti oli suorilta sitä mieltä, ettei viikon heitto lasketussa ajassa ole mitenkään eriskummallista eikä harvinaista. Hän ei olisi siitä lainkaan huolissaan. Epäili jopa, mahtaako lääkäri koittaa salakavalasti kalastella lisää asiakkaita "pelottelemalla" sikiön kasvuhäiriöllä, jolloin jokainen mielellään varaa ylimääräisen kontrollikäynnin. Lähtökohtaisesti siis kaikki on kunnossa. Nt-ultran ajanvaraus siirrettiin viikolla eteenpäin, labran ajanvarauksen siirrän itse, ja vaavelin laskettu aika siirrettiin kalenterissa kohtaan 3.12.

Ja kylläpä etoo...

Eilen se sitten virallisesti alkoi, viikolla 6+6. Nimittäin raskauspahoinvointi.

On tuossa pääsiäisviikonlopun aikana muutamana päivänä äälähtänyt sellainen äkillinen ja hyvin nopeasti ohimenevä pahan olon tunne. Sellainen, että esimerkiksi kesken ruoan kokkailun onkin ollut pakko puuskuttaa pari henkäystä syvään, ottaa tiskipöydän reunasta kiinni ja sulkea silmät muutamaksi sekunniksi. Pari syvää henkäystä ja ajatusten kokoaminen, ja pahoinvointi on mennyt ohi yhtä nopeasti kuin tulikin. Mutta nyt alkoi ihan "oikea" raskauspahoinvointi.

Aamupäivän / työpäivän ajan on ollut enemmän ja vähemmän tasaista etomista koko ajan. Sellainen inhottavan höntti olo vatsassa. Ja siinä kohtaa kun nälkä meinaa tulla tai verensokeri laskee alas, iskee yököttävä olo tosissaan. Sitä koitan töissä ehkäistä mussuttamalla mm. viinirypäleitä, saksanpähkinöitä ja välipalakeksejä. Kylmä rasvaton maito (tai laktoositon maitojuoma) näyttäisi maistuvan milloin vain, oli paha olo tai ei. Sitä onkin tullut juotua aika paljon.

Illemmalla pahaa oloa on ollut enää parin tunnin välein, juurikin syömisrytmistä riippuen. Eikä kuvotus hellittänyt edes yöllä! Heräsin muutaman kerran yön aikana lievään pahoinvointiin, eikä vatsallaan voinut nukkua laisinkaan, yök.

Oksentaa ei ole kuitenkaan tarvinnut vielä kertaakaan. *kop kop koputan puuta* 

Työpäivän pelastajat.

Yök, mikä haju!

Jotkin hajut on alkaneet tehdä pahaa. Esimerkiksi ruoan haju. Eilen iltasella paistettiin uunissa ristikkoperunoita ja lihapullia. Että se ennen niin herkullinen rasvaisen ruoan tuoksu osasi etoa! Nenästä kiinni pitäen kasasin ruoan lautaselle ja aloin syödä. Kun sain ruokaa vatsaan, herkullinen maku voitti ällötyksen, eikä ruoan tuoksukaan enää ollut paha. Tänään töissä piti lykätä ruokataukoa myöhemmäksi, kun meinasi yhteiseen ruokailutilaan mennessä tulla oksennus työkaverin eineskeiton hajusta.
Uusi, vähän aikaa sitten hankkimani pyykin huuhteluainekaan ei tuoksu enää yhtä hyvälle kuin ennen. Putipuhdasta paitaa pyykkinarulta päälleni laittaessa alkoi huuhteluaineen makea tuoksu hetkellisesti kuvottaa. Ja oman haasteensa päivän rutiineihin tuo se, kun kakkosella istuskelukin etoo niin, että pitää yökkiä vedet silmissä ja toivoa, ettei tule oksennus - sillä se on juuri se toinen pää, joka pönttöä miehittä sillä hetkellä...

Ajatukset ja mielikuvatkin voivat näemmä tehdä pahaa - se tuli mulle täytenä yllärinä. Yksityiskohtia sen enempää kuvailematta, rakkaan mieheni lausahdus aamukakkaan liittyen sai tänään aamulla mulla yökkikohtauksen aikaiseksi. Onneksi mitään ei tullut ylös (muuta kuin kyyneliä ja räkää), sillä hän oli juurikin vessassa toimittamassa tuota mainittua aamukakkaa... :D

Nyt kun pahoinvointi on saavutettu, alan seuraavaksi odottaa mitä merkillisempiä mielitekoja! :)

Mutta jotain hyviäkin uutisia: Pariin päivään en ole enää tihkunut verta ollenkaan. Vuotoja oli tasan 6 päivän ajan, kunnes loppuivat kokonaan. Toivottavasti ei alakaan enää uudelleen.

Onkohan se katkarapu siellä?

7. raskausviikko alkaa tänään. Alkio ei ole vielä sentinkään mittainen ja kippurana toukkana muistuttaa enemmän katkarapua kuin ihmistä. Viikon loppupuolella sydän alkaa nesteiden sijaan pumpata verta, ja syke on 100-120 lyöntiä minuutissa. Tällä viikolla pitäisi myös hormonimyllerrysten ja tunnekuohujen alkaa.

http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-7/

Olen edelleen tihkunut verta.
Pääasiassa ruskeaa hyytynyttä tuhrua, mutta eilen lirahti pieni määrä kirkastakin verta. Kohtua jomottaa ja vatsa on ihmeellinen pömppö, mutta muuten ei ole kipuja. Elän edelleen epätietoisuudessa, onko se katkarapu siellä masussa vaiko eikö, tai voiko se hyvin...

Varasin varhaisraskauden ultraäänitutkimuksen ensiviikon perjantaille, samalle päivälle ensimmäisen neuvolakäynnin kanssa, jolloin raskautta on takana 7+2 (8. viikolla). Otetaan raskauteen liittyen kaikki uutiset sitten samalla kertaa, ja viikonloppuna on aikaa sulatella saatuja tietoja... Reilun viikon joudumme siis vielä jännittämään, asustaako massussa joku ja voiko se hyvin, vai onko kyseessä esimerkiksi keskeytynyt keskenmeno tai tuulimunaraskaus.

Nälkä palaa takaisin?
Muutamia päiviä sitten huomasin, että alussa vaivannut kiljuva nälkä hellitti, enkä kaivannutkaan syötävää enää 3 tunnin välein. Tänään on ystävämme nälkä osoittanut merkkejä takaisinpaluusta. Puuro- ja tuoremehuaamiaisen jälkeen söin töissä omenan, ja vain pari tuntia sen jälkeen oli jo pakko mennä aikaistetulle lounastauolle mussuttamaan perunamuusia ja lihapullia.

Etoako vaiko eikö etoa?
Selkeää pahoinvointia mulla ei vieläkään ole ollut. Jee! Joskin luin jostain, että keskenmenoriski olisi pienempi niissä raskauksissa, joissa rajua pahoinvointia esiintyy.
Pari kertaa on ollut sellainen muutaman sekunnin etova hetki, että on pitänyt pysähtyä, lopettaa sen asian tekeminen mitä oli tekemässä, sulkea silmät ja hengitellä syvään. Pahan olon ailahdus on mennyt ohi yhtä nopeasti kuin tulikin.

Vatsan pinkeästä pönötyksestä, jomotuksesta, jatkuvasta pissahädästä, nälästä ja etomisen hetkistä huolimatta oloni on edelleen hyvä. Ihan loistavaksi en sanoisi, koska verenvuoto aiheuttaa huolta.

Uutisvuotoa?

Olin päättänyt ottaa raskaudesta kaiken irti ja yrittää nauttia jokaisesta hetkestä - tämähän on ensimmäinen raskauteni, ja mahdollisesti myös viimeinen. Koskaan ei voi tietää.
Toisin kuitenkin kävi.

Eilen, sunnuntaina, ollessani raskausviikolla 5+4 alkoi heti aamusta vuotaa ruskeaa niukkaa verituhrua. Juuri sen verran, että vessassa pyyhkiessä sen huomasi ja pöksyjä tahri. Päivän mittaan vuoto hieman lisääntyi, vastaten määrältään niitä viimeisiä tihutteluja kuukautisten viimeisenä päivänä.

Huolissani soitin TYKS:n päivystykseen. Sillä sadannella kerralla, kun minulle viimeinkin hoitaja vastasi, sain kuulla vuodon mahdollisesti olevan täysin vaaratonta - tai sitten merkki keskenmenosta, keskeytyneestä keskenmenosta tai tuulimunaraskaudesta. Yhtäkaikki, asialle ei mitään voida tehdä, vaan on odotettava. Odotettava sitä, että vuoto lakkaa TAI muuttuu runsaaksi ja kivuliaaksi. Kuulemma seuraavalla viikolla voisin käydä lääkärissä tarkistuttamassa, onko raskaus vielä voimassa.

Netti on ollut kovalla käytöllä.
Alkuraskauden aikaisista vuodoista olen lukenut enemmän ja vähemmän tieteellistä tietoa. Kyse voi olla esimerkiksi näistä, sinänsä harmittomista asioista:

• Istukan kehittymisen aiheuttama vuoto
• Kohdunsuulle asettunut ns. etinen istukka
• Etisen istukan siirtyminen kohdunsuulta syrjään kohdun kasvaessa
• Emättimen ja kohdunkaulan limakalvojen verekkyydestä johtuva vuoto esim. yhdynnän jälkeen (vuodon olettaisin tosin olevan silloin kirkasta verta)
• Hormonitoiminnan ja kohdun kasvamisen aiheuttama vuoto
• Kohdun hematooma, joka vuotaa
• Kohdun polyyppi, joka vuotaa 
• Kaksoisraskaus, jonka alkioista toinen keskeytyy

Tai vaihtoehtoisesti syyt ovat niitä ei-niin-harmittomia:

• Alkava keskenmeno, joka vielä äityy kunnon vuodoksi ja kivuiksi
• Kesken jäänyt keskenmeno
• Tuulimunaraskaus
• Kohdun ulkopuolinen raskaus

Mahdollisia syitä on monia, mutta onneksi harmittomien syiden lista on pidempi! :)

Tänään, rv 5+5, ja vuodon vielä jatkuessa soitin neuvolaan. Sain hoitajalta ykskantaan vastauksen, että raskaudenaikaiset vuodot ovat ihan normaaleja eikä syytä huoleen ole kuin vasta sitten, kun vuoto vastaa määrältään kuukautisia (sidettä joutuu vaihtamaan pari kertaa päivässä) tai on erityisen kivuliasta.
Nyt siis odotellaan ensiviikon perjantain neuvola-aikaa ja katsotaan, mitä se tuo tullessaan. Milloin mahdollisesti pääsen varhaisultraan vai pitääkö se varata yksityiselle...

Viime yönä tunsin uutena raskausoireena entistä painavammat ja aristavammat rinnat. Tänään, paraikaa tätä kirjoittaessani, alkoi nielussa polttava närästys. Eli raskausoireita ainakin vielä on havaittavissa!
Pidetään mieli korkealla ja toivotaan, että pieni toukan alku pysyy matkassa mukana. :)

Projekti alkaa

Tänään 26.3.2015 olen raskausviikolla 5+1, eli tästä alkoi kuudes raskausviikkoni. Tämän viikon aikana alkavat alkion aivot ja sydän kehittyä, ja viikon loppupuolella vain parin millimetrin mittaisen toukan  alkeellinen sydän alkaa lyödä.

http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-6/

Oloni on loistava!

Pahin turvotus on laskenut ja tappavan krooninen väsymys hieman hellittänyt, kun lisäsin veden juontia ja aloin ottaa raskausajan vitamiineja. Tänään ei ole nälkäkään vaivannut yhtä hirmuisena kuin päivää - paria aiemmin. Luulin jo syöväni  itseni hengiltä, kun 3 tunnin välein vatsa kurni kuolemaa...

Kohtu tuntuu pienenä möykkynä / jomotuksena / kuumotuksena alavatsassa, mikä ei sinänsä yllätä: havaitsin ensimmäisiä raskausoireita hyvin pian hedelmöityksen jälkeen ja olen tuntenut niitä aivan tähän päivään asti, vaihtuvina  toki. Taidan tuntea kehoni todella hyvin. :)

Soitin jo äitiysneuvolaan ja ensimmäinen käynti varattiin parin viikon päähän. Tänään aamulla tein vielä aamuvirtsasta "varmistustestin", ja tulos oli juuri se mikä pitikin: Raskaana 3+ viikkoa.

Tästä tämä projekti nyt alkaa?! :)

Uutisia vessassa

Se tapahtui eilen. Tähänastisen elämäni kenties suurin uutinen.
Vessassa.
Kädet täristen pitelin sinivalkoista muovitikkua, kun sen näyttöön ilmestyi teksti "Gravid Raskaana", ja muutamaa hetkeä myöhemmin numerot "2-3" kuvaamaan hedelmöityksestä kuluneiden viikkojen määrää.

Raskaana. Minä?!
Olen kesäkuussa 35 vuotta täyttävä, en enää ihan nuori tyttönen. Tähän päivään asti en ole tiennyt, haluanko lapsia ollenkaan - tai voinko ikinä edes saada sellaisia. 16-vuotiaana minulta poistettiin toinen munasarja ja -torvi, ja lääkärit kehottivat välttämään lastenhankinnan turhaa lykkäämistä. Lisäksi äitini oli aikoinaan hedelmätön ja sai minut kuin ihmeen kaupalla pitkään kestäneiden hedelmällisyyshoitojen jälkeen. Mitä lisääntymiseen tulee, faktat eivät olleet puolellani...

Totuttauduin  ajatukseen, etten ehkä koskaan saa lapsia. Lakkasin haluamasta niitä. Vasta yli kolmekymppisenä aloin miettiä asiaa uudelleen. Teenkö sittenkään oikeaa päätöstä? Kadunko joskus vanhoilla päivilläni, jos en ole edes yrittänyt?

Syksyllä 2014 oli aika ottaa vuosikausia palvellut hormonikierukka pois. Päätimme mieheni kanssa, ettei uutta asenneta, koska nämä lapsiasiat olivat vielä "vaiheessa"... Ajatusta kypsyteltiin ja syksyn mittaan tulin tulokseen, että haluaisin yrittää tulenko ylipäänsä raskaaksi. Ettei tarvitsisi vanhana katua.

Vuoden vaihtuessa 2015 puolelle alkoi "yrittäminen". Lainausmerkeissä siksi, että emme mielestämme varsinaisesti yrittäneet, vaan annoimme ainoastaan haikaralle mahdollisuuden. Tulee jos on tullakseen, tai sitten ei tule. Ainakaan ei tarvitse myöhemmin miettiä ja mahdollisesti katua.

Nyt, vain 3kk myöhemmin, olen 5. viikolla raskaana!