Onkohan se katkarapu siellä?

7. raskausviikko alkaa tänään. Alkio ei ole vielä sentinkään mittainen ja kippurana toukkana muistuttaa enemmän katkarapua kuin ihmistä. Viikon loppupuolella sydän alkaa nesteiden sijaan pumpata verta, ja syke on 100-120 lyöntiä minuutissa. Tällä viikolla pitäisi myös hormonimyllerrysten ja tunnekuohujen alkaa.

http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-7/

Olen edelleen tihkunut verta.
Pääasiassa ruskeaa hyytynyttä tuhrua, mutta eilen lirahti pieni määrä kirkastakin verta. Kohtua jomottaa ja vatsa on ihmeellinen pömppö, mutta muuten ei ole kipuja. Elän edelleen epätietoisuudessa, onko se katkarapu siellä masussa vaiko eikö, tai voiko se hyvin...

Varasin varhaisraskauden ultraäänitutkimuksen ensiviikon perjantaille, samalle päivälle ensimmäisen neuvolakäynnin kanssa, jolloin raskautta on takana 7+2 (8. viikolla). Otetaan raskauteen liittyen kaikki uutiset sitten samalla kertaa, ja viikonloppuna on aikaa sulatella saatuja tietoja... Reilun viikon joudumme siis vielä jännittämään, asustaako massussa joku ja voiko se hyvin, vai onko kyseessä esimerkiksi keskeytynyt keskenmeno tai tuulimunaraskaus.

Nälkä palaa takaisin?
Muutamia päiviä sitten huomasin, että alussa vaivannut kiljuva nälkä hellitti, enkä kaivannutkaan syötävää enää 3 tunnin välein. Tänään on ystävämme nälkä osoittanut merkkejä takaisinpaluusta. Puuro- ja tuoremehuaamiaisen jälkeen söin töissä omenan, ja vain pari tuntia sen jälkeen oli jo pakko mennä aikaistetulle lounastauolle mussuttamaan perunamuusia ja lihapullia.

Etoako vaiko eikö etoa?
Selkeää pahoinvointia mulla ei vieläkään ole ollut. Jee! Joskin luin jostain, että keskenmenoriski olisi pienempi niissä raskauksissa, joissa rajua pahoinvointia esiintyy.
Pari kertaa on ollut sellainen muutaman sekunnin etova hetki, että on pitänyt pysähtyä, lopettaa sen asian tekeminen mitä oli tekemässä, sulkea silmät ja hengitellä syvään. Pahan olon ailahdus on mennyt ohi yhtä nopeasti kuin tulikin.

Vatsan pinkeästä pönötyksestä, jomotuksesta, jatkuvasta pissahädästä, nälästä ja etomisen hetkistä huolimatta oloni on edelleen hyvä. Ihan loistavaksi en sanoisi, koska verenvuoto aiheuttaa huolta.