maanantai 30. maaliskuuta 2015

Uutisvuotoa?

Olin päättänyt ottaa raskaudesta kaiken irti ja yrittää nauttia jokaisesta hetkestä - tämähän on ensimmäinen raskauteni, ja mahdollisesti myös viimeinen. Koskaan ei voi tietää.
Toisin kuitenkin kävi.

Eilen, sunnuntaina, ollessani raskausviikolla 5+4 alkoi heti aamusta vuotaa ruskeaa niukkaa verituhrua. Juuri sen verran, että vessassa pyyhkiessä sen huomasi ja pöksyjä tahri. Päivän mittaan vuoto hieman lisääntyi, vastaten määrältään niitä viimeisiä tihutteluja kuukautisten viimeisenä päivänä.

Huolissani soitin TYKS:n päivystykseen. Sillä sadannella kerralla, kun minulle viimeinkin hoitaja vastasi, sain kuulla vuodon mahdollisesti olevan täysin vaaratonta - tai sitten merkki keskenmenosta, keskeytyneestä keskenmenosta tai tuulimunaraskaudesta. Yhtäkaikki, asialle ei mitään voida tehdä, vaan on odotettava. Odotettava sitä, että vuoto lakkaa TAI muuttuu runsaaksi ja kivuliaaksi. Kuulemma seuraavalla viikolla voisin käydä lääkärissä tarkistuttamassa, onko raskaus vielä voimassa.

Netti on ollut kovalla käytöllä.
Alkuraskauden aikaisista vuodoista olen lukenut enemmän ja vähemmän tieteellistä tietoa. Kyse voi olla esimerkiksi näistä, sinänsä harmittomista asioista:
  • Istukan kehittymisen aiheuttama vuoto
  • Kohdunsuulle asettunut ns. etinen istukka
  • Etisen istukan siirtyminen kohdunsuulta syrjään kohdun kasvaessa
  • Emättimen ja kohdunkaulan limakalvojen verekkyydestä johtuva vuoto esim. yhdynnän jälkeen (vuodon olettaisin tosin olevan silloin kirkasta verta)
  • Hormonitoiminnan ja kohdun kasvamisen aiheuttama vuoto
  • Kohdun hematooma, joka vuotaa
  • Kohdun polyyppi, joka vuotaa 
  • Kaksoisraskaus, jonka alkioista toinen keskeytyy

Tai vaihtoehtoisesti syyt ovat niitä ei-niin-harmittomia:
  • Alkava keskenmeno, joka vielä äityy kunnon vuodoksi ja kivuiksi
  • Kesken jäänyt keskenmeno
  • Tuulimunaraskaus
  • Kohdun ulkopuolinen raskaus

Mahdollisia syitä on monia, mutta onneksi harmittomien syiden lista on pidempi! :)

Tänään, rv 5+5, ja vuodon vielä jatkuessa soitin neuvolaan. Sain hoitajalta ykskantaan vastauksen, että raskaudenaikaiset vuodot ovat ihan normaaleja eikä syytä huoleen ole kuin vasta sitten, kun vuoto vastaa määrältään kuukautisia (sidettä joutuu vaihtamaan pari kertaa päivässä) tai on erityisen kivuliasta.
Nyt siis odotellaan ensiviikon perjantain neuvola-aikaa ja katsotaan, mitä se tuo tullessaan. Milloin mahdollisesti pääsen varhaisultraan vai pitääkö se varata yksityiselle...

Viime yönä tunsin uutena raskausoireena entistä painavammat ja aristavammat rinnat. Tänään, paraikaa tätä kirjoittaessani, alkoi nielussa polttava närästys. Eli raskausoireita ainakin vielä on havaittavissa!
Pidetään mieli korkealla ja toivotaan, että pieni toukan alku pysyy matkassa mukana. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti