Keskeneräistä...

Pakko on vielä jatkaa pohdintaa...

Eilisessä ultraäänitutkimuksessa lääkäri tutki kohtua ehkä noin 15 sekunnin ajan. Käytännössä tuikkasi ultrasauvan sisään, pyöräytti kerran, ja totesi että tyhjä on. Kuviin piirtyi vain kohdun alaosa.
Se alaosa, joka oli tyhjä myös silloin ensimmäisessä ultrassa raskausviikoilla 7+2.

Huomautin lääkärille, että sikiö löytyi viimeksi aivan kohdun viimeisimmästä kärjestä, mutta lääkäri tyrmäsi vain tylysti: "Tyhjä se on!"

Tässä kuva todisteeksi.

Vasemmalla rv:lla 7+2 otettu kuva, jossa näkyi noin 5mm pitkä sikiö. Koon puolesta sikiö vastasi raskausviikkoja 6+1. Sydänäänet kuului. Kuten näette (koko kohdun kuva pienenä vasemmassa alakulmassa), kohtu on kuvattu pitkittäissuunnassa niin, että viimeisinkin kärki näkyy.

Oikealla rv:lla 13+1 otettu kuva, joka on poikkileikkaus VAIN kohdun alaosasta. Tuosta leveästä kohdasta, joka aiemmassakin ultrassa oli tyhjä... Kohtua ei kuvattu kärkeen asti, vaikka lääkärille huomautin sikiön siellä sijainneen viimeksi.

Nyt mietityttää, pitäisikö rv:lla 13+1 (tai 12+0) sikiön täyttää koko kohtu jo sen verran, että pitkän kohdun takimmaiseen peränurkkaan kiinnittynyt sikiö näkyisi kohdun alaosaan asti?? Minä laskeskelin silmämääräisesti ultraäänikuvia mittaillessani, että noin 5-senttinen sikiö yltäisi kohdun perältä vain kohdun puoliväliin asti ja alaosa olisi yhä tyhjä.

Voisiko olla käynyt niin, että kohdun taka-/yläosassa sijaitseva sikiö on jäänyt huomaamatta?
Olisiko sikiön sydänäänien pitänyt kuulua, vai oliko lääkärillä edes kaiuttimet päällä?
Voisiko niukka vuoto olla harmitonta tihkua, jota on noin viidesosassa raskauksia?
Entä niveloireeni, liittyvätkö ne mitenkään raskauteen tai sen keskeytymiseen?

Surun päivä: ovum abort

Tämä viikko alkoi ikävissä merkeissä, kun maanantaina aloin uudestaan tihkua niukkaa ruskeaa vuotoa. Tiistaina vuotoa ei juurikaan tullut, mutta keskiviikkona taas hieman runsaammin, ja selkeitä kalvoja sekä verihyytymiä. Keskiviikkona alkoi myös hiipiä kuukautiskipuja muistuttavat säryt alavatsaan. Olin hyvilläni, että torstaina olisi ultraäänitutkimus ja pääsisimme varmistamaan kaiken olevan kunnossa.

Eilen se sitten oli, se kovasti odotettu NT-ultraäänitutkimus. Odotimme näkevämme pienen ihmisen näköisen sikiön, käsineen, jalkoineen ja silmineen... Mutta mitään ei näkynyt. Vain tyhjä sikiöpussi.
Sydän valahti vatsalaukkuun.
Kaikki oli nyt ohi.

Suru valtasi mielen. Keho tuntui tyhjältä.
Yhden ainokaisen päivän sain sairaslomaa, ja se menikin itkiessä. Kyyneleitä tuntui riittävän loputtomiin...

Itkun lomassa kertasin asioita mielessäni ja koitin järkeistää tapahtumia:

Kävin raskausviikolla 7+2 ensimmäisessä uä-tutkimuksessa, koska olin aiemmin tihkunut ihan pieniä määriä ruskeaa verta. Tuolloin sikiö todettiin odotettua pienemmäksi, vastasi kooltaan rv 6+1. Sydänäänet kuuluivat. Lääkäri "varoitteli" toteamalla, että nyt vain odotellaan ja katsotaan....Onko sikiön kasvu jostain syystä häiriintynyt ja meneekö raskaus kesken, vai onko hedelmöitys tapahtunut viikon oletettua myöhemmin. Lääkäri kertoili myös konsteja, jolla raskautuminen voi tapahtua keskenmenon jälkeen nopeammin - sikäli kun tästä keskenmeno tulisi. Sillä hetkellä se tuntui pelottelulta. Niin sanoi neuvolan tätikin myöhemmin, että turhaa pelottelua. Mutta asiantunteva lääkäri näkikin jotain, ja varoitteli...

Uuden lasketun ajan saatuani (siirtyi marraskuun 25. päivästä joulukuun 3. päivään) laskin kalenterista, että mikäli oikeasti olisin hedelmöittynyt 8 päivää myöhemmin kuin kierron perusteella voidaan olettaa, mulla olisi ekat raskausoireet ilmenneet jo ennen hedelmöitystä...!

Reilu viikko sitten mun ympärivuorokautinen pahoinvointi loppui, ja samaan aikaan reumaoireet tekivät yllättäen paluutaan. Reuma äityi suorastaan pahaksi. Pitkästä aikaa kärsin pahoista yö- ja leposäryistä, sormet ja ranteet turposivat, kyynärnivelet eivät enää oienneet täysin ja oikeaan polveen pullahti bakerin kysta vihoittelemaan.

Mulle oli aiemmin reumahoitojen yhteydessä korostettu useampaan otteeseen, että reuma on yleensä raskauden aikana oireeton, ilmeisesti raskaushormonin ansiosta, ja synnytyksen jälkeen oireet palaavat.
Pelkäsin, että pahentunut reuma oli merkki raskaushormonin puutteesta.....ja olihan se.

Nyt keskenmenoon ja reumaan liittyen lääkäri kysyi, onko minulta tutkittu fosfolipidi- ja ENA-vasta-aineet. Ei ole. En ainakaan tiedä että olisi. Koskaan sellaisista kuullutkaan...

Luin fosfolipidivasta-aineista, joita löydetään mm. osalta nivelreumapotilaista:
Vasta-aineen omaavilla ensimmäisen raskauden keskenmenoriski on 30%. Toisessa raskaudessa myös 30%. Kahden keskenmenon jälkeen riski on 70%.
Fosfolipidivasta-aineet aiheuttavat veren epänormaalia hyytymistä ja verihytymiä (veritulppia raajoihin), sekä sikiön kasvun hidastumista, keskenmenoja ja loppuraskaudessa yllättäviä sikiökuolemia.
Keskenmenot tapahtuvat yleensä raskauden ensimmäisen kolmanneksen aivan lopulla tai toisella kolmanneksella, mikä on epätyypillistä ns. normaalille keskenmenolle.

Yhteenvetona laskeskelin, että mullahan todettiin odotettua pienempi sikiö, joka saattoi johtua sen kasvuhäiriöstä. Kalvoja vuosin rv 13+0 ja keskenmeno todettiin, rv 13+1, eli juuri toisen raskauskolmanneksen alussa. Pelottavasti oireet viittaavat näihin vasta-aineisiin.

Kaiken lisäksi, nyt kun keskenmeno todettiin, tuntuu kuin reumaoireet olisivat alkaneet hieman helpottaa!
Yrittikö kehoni reumaoireiden avulla kertoa, että raskaus on keskeytymässä?
Ja nyt kun viesti on mennyt perille, hätähuudot hiljentyvät...

Nyt edessä on kohdun lääkkeellinen tyhjennys, johon odotan ajanvarausta, sekä vasta-ainekokeet, jotka aion vaatimalla vaatia...
Jos tämä viikko alkoikin ikävissä merkeissä, päättyy se vielä ikävämmissä merkeissä. :(

Hyviä ja huonoja uutisia

Tänään raskautta on takana 10+1. Ensimmäisen raskauskolmanneksen täyttyminen alkaa siis häämöttää...

11. raskausviikolla sikiö painaa 2,5 - 4 grammaa, ja sen pituus on nelisen senttiä. Enää ei puhuta alkiosta vaan sikiöstä, sillä rakenteet ovat kehittyneet nyt paikoilleen.
http://www.vau.fi/raskaus/Raskausviikot/Viikko-11/

Huonot uutiset ensin

Aina kysytään, haluatko hyvät vai huonot uutiset ensin, ja useimmat haluavat kuulla ne huonot ensin.
Kävin eilen kymmenennelle raskausviikolle kuuluvissa laboratoriokokeissa, ja tänään äitiysneuvolasta hoitaja soitti: Minulla on pissatulehdus ja neuvolalääkäri on määrännyt minulle antibiootit.
Kyseisten antibioottien on todettu olevan turvallisia raskauden aikana, mutta silti minulla on vähän epäileväinen olo. Mitä JOS... Mutta pakko tuo lääkekuuri on syödä, vaikkei haluaisi.

Uusi upea olo

Niihin hyviin uutisiin! Pahoinvointi on alkanut merkittävästi hellittää viime päivien aikana. Enää tulee hetkittäisiä pahan olon äälähdyksiä samaan tapaan kuin pahoinvoinnin alkaessa, mutta jatkuva etominen ja krapulainen olo vaikuttaisi olevan historiaa. Tietyt asiat tekevät edelleen pahaa, mutta eivät ehkä aivan yhtä rajusti kuin aiemmin, ja toisaalta hetkittäin olo on jopa loistava!

Olon parannuttua ei ole tarvinnut enää syödäkään niin usein. Jatkuvan napostelun jäätyä pois tuntuu olo kevyemmältä ja "hoikemmalta". Vielä kun saisin vieroitettua itseni sokerisista riisivälipaloista, muroista yms., joita tuli mussutettua aamusta iltaan pahoinvoinnin ollessa pahimmillaan. Liiallinen sokeri kun ei tee sikiölle hyvää...

Uudet upeat muodot, uusi upea tyyli

Vanhat vaatteeni eivät ole enää hyvän aikaa mahtuneet päälle. Jo muutama viikko sitten siivosin vaatekaapeista kaikki koon 36 vaatteet isoon pahvilaatikkoon ja jemmasin odottamaan aikaa seuraavaa. Tilalle shoppailin H&M:n ja Seppälän verkkokaupoista koon 40 ja 42 mekkoja sekä tunikoita, joissa väljä leikkaus antaa tilaa kasvavalle vatsalle. Eikä tuollainen koon 40 mekko ole tällä hetkellä yhtään liian iso! Alkuraskaus on tuonut tullessaan useamman kilon.

Yhdetkään farkut eivät enää mahdu päälle - siinä oikeastaan syy, miksi minusta, vannoutuneesta farkkuilijasta, tuli mekkokansalainen. Taloudellisempaa tässä kohtaa ostaa mekkoja, joita voi käyttää kesällä hellemekkoina ja hyvin vielä kevät- sekä syysaikaankin jonkin neuleen sekä paksumpien sukkien kanssa. Mekoissa on raskautta ajatellen myös kasvunvaraa vatsalle, toisin kuin farkuissa tai housuissa ylipäänsä.

Osa takeista jää 10cm edestä auki, osa näyttää makkarankuorilta. Koitan kuitenkin pärjäillä niillä, jotka vielä päälleni saan mahtumaan. Josko vasta joskus kesäöiden viiletessä arvioisin takintarvettani uudelleen ja tekisin mahdolliset pakottavat hankinnat. Turhia ostoksia haluan nyt välttää...

Naiselliset muotoni pursuavat myös rintaliiveistä. Niitä on kohta pakko mennä shoppailemaan.

Netistä löytyi kohtuuhintaan stay up -mallin tukisukkia, jotka on mukava vaihtoehto vyötäröltä kiristäville sukkahousuille. Silikoniraidat tosin aiheuttavat hieman ihoärsytystä, joten viikonloppuisin ja iltaisin kotona ei sukkia tule pidettyä - ainakaan, jos ja kun vietän vapaa-aikaani sohvalla makoillen.

Tässä töissä lounastauolla napattu tyylikäs peiliselfie todistusaineistoksi, että minusta tosiaan on tullut mekkokansalainen - oikein KUKKAmekkokansalainen - tukisukkia ja balleriinatossuja myöden. Ja rotsi ei yllä lähellekään kiinni. :)

Kaikki liittyy kaikkeen?

Istumatyö ja istuskelu ylipäänsä on tuonut ilmoille uuden oireen. Häntäluuni kipeytyy! Tuntuu kuin häntäluu venyisi ja painuisi kaksinkerroin. Aivan kuin välilevy häntäluun alueelta pullistuisi. Istuminen alkaa hyvin nopeasti olla tuskallista, ja ylösnouseminen vielä tuskallisempaa.
Olen miettinyt, onko nämä alkavia liitoskipuja.